Nämä talkoot – vuosisatoja vanha suomalainen yhteisöllisen työn perinne – antavat nyt mahdollisuuden uhanalaiselle taimenelle. Aiemmin maaseudun selviytymisen kulmakivi ollut käytäntö elää edelleen seuroissa ja kulttuurihankkeissa, ja täällä se vahvistaa sekä puroa että naapuruussuhteita.
Kirkkaana syyspäivänä kivet lentävät virtaan muodostaen koskipaikkoja ja kutusoraikkoja. Suuremmat lohkareet tukevat rantoja ja tarjoavat suojaa eliöille. ”Luonto ei tunne suoria linjoja”, kuuluu muistutus.
Puro kerää vettä myös Vantaan kirkkaista, emäksisistä lähteistä – yhdestä Fazerin tehtaan läheltä ja toisesta Porvoonväylän tuntumasta. Se virtaa Rajakylän, Vesalan, Mellunmäen ja Falpakan halki ja laskee lopulta Vartiokylänlahteen. Suun läheisyydessä rehevä kasvillisuus, lepakot ja linnusto viihtyvät ekologisesti arvokkaissa elinympäristöissä.
Valuma-alue on mosaiikkimainen: Mellunmäen ympärillä tiivistä asutusta, idässä ja pohjoisessa viheryhteyksiä. Suuri osa alueesta on kaupungistunut ja voimakkaasti kuivattu, ja hulevedet johdetaan putkissa puroon. Alkuperäisestä uomasta on jäljellä vain katkelmia, osa pitkien putkien alla piilossa.
Suurimman osan viime vuosisadasta puro oli kanavoitu, saastunut ja unohdettu. Sen uomaa muutettiin toistuvasti: se kulki ojana peltojen halki ja avoimena linjakäytävissä. 2000-luvulla kaupunkirakentaminen on vaatinut puron siirtämistä osaksi maisemointia – miellyttävää uusille asukkaille, mutta haastavaa vesieliöille.
Nykyisin Mellunkylänpuroa kuormittavat yhä hule- ja tievedet, mutta asukkaiden ja Virtavesien hoitoyhdistyksen (Virho ry) pitkäjänteinen työ kaupungin tuella on auttanut puroa elpymään. Vuonna 1990 perustettu Virho on noin kolmenkymmenen hengen sitkeä yhdistys, joka levittää puroon puuta, soraa ja kiviä elinympäristöjen tueksi. ”Puro pärjää itse – mutta vain hoivalla”, sanoo kalastaja ja vapaaehtoinen Jouni Simola.
Elpyminen on silti haurasta. Vuoden 2009 öljyvahinko, rakennustöiden lietekuormitus ja vuonna 2025 epäilty putkivuoto metron työmaan läheltä aiheuttivat vakavia tuhoja. Sinä vuonna yksikään poikanen ei selvinnyt.
Kaupunkipurot ovat suurelta osin ihmisen muokkaamia. Suoristetut uomat kiihdyttävät virtausta ja kuljettavat ravinteita tiheästi asutulta alueelta. Mellunkylänpuron ja Broändanpuron valuma-alue luokitellaan taantuvaksi kaupunkipuroksi: kaupungistuminen heikentää hydrologiaa, vedenlaatua ja monimuotoisuutta. Oikein hoidettuina purot voivat silti toimia ekologisina käytävinä ja tulvavesien reitteinä.
Täysin poikkeuksellista ja teollisen vallankumouksen vaikutuksesta johtuvaa on kuitenkin jäteveden määrän eksponentiaalinen kasvu, sillä se on myrkyllistä useimmille jokieläimille. Saasteet, jotka – toisin kuin raaka jätevesi – ovat pääosin hajoamattomia, kerääntyvät kalojen, lintujen ja hyönteisten elimiin ja kudoksiin ja vaikuttavat suhteettomasti alajuoksun elämään.
Haavoittuvuus on silti todellista. Taimen on koko Suomessa uhanalainen ja riippuvainen virtaavasta, hapekkaasta vedestä. Kuudestakymmenestä entisestä meritaimenjoesta vain kymmenen on jäljellä – Mellunkylänpuro niiden joukossa.
Ilmastonmuutos lisää painetta. Kevättulvat ovat kadonneet ja tilalle tulleet arvaamattomat talvijuoksutukset. ”Läheinen Sorsalammikko lämpenee nyt 25 asteeseen, ja hyönteiset sekä pääskyt ovat vähentyneet”, Simola sanoo. Jättipalsami leviää nopeasti, ja sen heikot juuret lisäävät eroosiota.
Taimen on jokien terveydentilan mittari. Lähes kaikki Suomen vaelluskalat – lohi, taimen, nieriä, siika, asp, nahkiainen ja ankerias – ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Padot ja tierummut katkaisevat niiden reitit. Suomessa on noin 5 200 patoa ja 90 000 rumpua. Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii esteiden poistamista, kalateitä ja luonnonmukaisia virtaamia.
Mellunkylänpurolla edistystä on nähtävissä. Kalatie ohjaa kaloja ylävirtaan, pato on korvattu koskella ja taimenet nousevat Vesalan Aarrepuistoon saakka – siihen niiden matka pysähtyy. ”Puisto rakennettiin vuonna 2005, eikä ekologiaa huomioitu”, Simola sanoo. Ihmisille miellyttävä jyrkkä kiviuoma on taimenelle liian vaikea nousta.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys (Helsy) vaatii puron suojelua ja rakentamisen vähentämistä. ”Uusiutuva energia ja lintuturvallinen suunnittelu ovat hyviä asioita, mutta luonnon turvaamisen on oltava etusijalla”, yhdistys toteaa. Erityisesti lähteiden, tihkupintojen ja metsien suojelu on tärkeää, sillä ne vakauttavat maaperää ja viilentävät vesiä. Mellunmäen niityt liittyvät Helsingin laajempaan niittyverkostoon, ja metsät yhdistävät Viikki–Kivikon Mustavuoreen – viheryhteyteen, jota aiempi rakentaminen on jo heikentänyt.
Virho pyrkii vaikuttamaan siihen, mihin voi. ”Teemme yhteistyötä kaupungin kanssa ja yritämme saada parhaat mahdolliset ratkaisut”, Simola sanoo. ”Avo-uomat palvelevat taimenta paremmin kuin putket, ja varjostavat rannat ovat yhtä tärkeitä kuin puhdas vesi.”
Silti vapaaehtoiset kokoontuvat yhä – kantamaan kiviä, muotoilemaan koskia ja vahvistamaan rantoja. Paikallisille suhde on henkilökohtainen: kuivina kausina vettä haetaan purosta, melojat manailivat matalia kohtia, kalastajat iloitsevat taimenen näystä. ”Ihmiset pysähtyvät kysymään ja ovat aidosti kiinnostuneita”, Heikkonen sanoo. ”Käsillä tekeminen on se, mikä merkitsee. Kukaan ei lähde pahalla mielellä.”
Todellinen huolenpito näkyy teoissa, ei luvissa: paikoilleen asetetuissa kivissä, poistetuissa levissä ja vakaissa rannoissa. Näiden tekojen kautta naapurit eivät palauta vain puroa, vaan uudistavat suhdettaan veteen. Se, mikä oli kerran oja, on hitaasti muuttumassa jälleen eläväksi jokiekosysteemiksi.
VIITTEET
- Tolonen, J., Leka, J., Yli-Heikkilä, K., Hämäläinen, L., Halonen, L. (2019). Pienvesiopas - Pienvesien tunnistaminen ja lainsäädäntö. Suomen ympäristökeskus.