Tänä päivänä Mellunkylänpuro virtaa metsän ja lähiöiden halki, keräten vetensä sammaleisista lähteistä ja moottoriteiden varsilta ennen laskuaan mereen. Sen vedessä kulkevat yhä maankäytön kerrostumat: kiintoaines, siemenet ja vuosisatojen aikana kertyneet ihmistoiminnan jäljet.
Puro laskee Vartiokylänlahteen, suojaisaan ja kapeaan sisälahteen, jossa ruovikot ja kaislikot kuuluvat rehevöityneeseen mutta luonnolliseen maisemaan. Lahden ympäristössä on liikuttu jo pronssikaudella, ja alue heijastaa sekä jääkauden jälkeistä luonnonhistoriaa että pitkää kulttuurikerrostumaa. Purolaaksoissa on metsästetty, kalastettu ja viljelty, ja ne ovat vuosisatojen ajan toimineet niittyinä ja kartanoiden talousalueina. Uomaa on muokattu erityisesti 1800-luvun kuivatustöissä ja 1900-luvun putkituksissa. Veden vaihtuvuus lahdessa on vähäistä: purot ja mahdolliset pohjavesipurkaukset tuovat vettä, mutta epäpuhtaudet jäävät helposti kerääntymään. Toisaalta suojaisuus estää ulkomeren laajojen leväkukintojen leviämisen.
Vantaan Slåttmossenin suolta alkava Mellunkylänpuro kulkee osin putkissa ja tunneleissa ja on monin paikoin suoristettu ja perattu. Tämä on lisännyt virtausnopeutta, eroosiota ja virtaamavaihteluita. Rankkasateiden ja lumen sulamisen aikaan puro kuljettaa runsaasti kiintoainesta ja ravinteita Vartiokylänlahteen, joka taas yhdistyy Itämereen, maailman saastuineimpaan meriympäristöön. Noin 300 metriä ennen Vartiokylänlahden suuta Mellunkylänpuroon yhtyy Broändanpuro -- entinen yhteys Porvarinlahteen ja jäänne Vartiokylän ja Vuosaaren välisestä muinaisesta salmesta. Broändanpuro virtaa jyrkkärinteisen metsän halki arvokkaan kosteikon läpi, jossa rehevä kasvillisuus ja vehka ulottuvat rantaan asti. Vaikka sen valuma-alue on vain kymmenesosa Mellunkylänpuron alueesta, niiden virtaama on kesäisin yhtä suuri.
Kosteissa kaupunkiympäristöissä menestyvät myös vieraslajit ja viljelykarkulaiset. Mellunkylänpuron varsilla kasvaa etelän- ja japaninruttojuurta, jotka leviävät juurakon palasista, muodostavat tiheitä kasvustoja ja syrjäyttävät muuta kasvillisuutta. Etelänruttojuuri ei ole lainsäädännössä määritelty haitalliseksi, mutta luonnonympäristöihin levitessään se on voimakas kilpailija. Sen torjunta on hidasta ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Ilman torjuntaa ruttojuuri voi levitä hallitsemattomasti ja viedä elintilaa muilta lajeilta. Ennen monimuotoinen puronvarsi on vaarassa muuttua näennäisen harmittoman kasvin täyttämäksi lajikirjoltaan köyhäksi vihreäksi aavikoksi.
Ihminen voi toimia vieraslajien tavoin hyödykkeellistämällä monimuotoiset lajiympäristöt yhden käytön kohteiksi. Samalla, kuten James C. Scott muistuttaa, myös ihmisellä on muiden lajien tapaan oikeus jokiympäristöihin -- oikeuden tulisi olla huomattavasti nykyistä kapeampi. Ottaen huomioon ilmastokriisin ja luonnon monimuotoisuuden romahtamisen, muista vieraslajeista voi oppia myös Mellunkylänpurolla.
Elokuussa kukinnot ovat kadonneet ja lehdet avautuvat aurinkoa vasten leveinä kuin norsunkorvat. Niiden varjoissa juhlivat etanat. Vuosisatojen aikana ruttojuuri on kulkenut Länsi-Aasiasta Euroopan luostareihin, ruton runtelemiin kaupunkeihin ja edelleen Pohjolaan. Turun yrttitarhoista se levisi apteekkien ja kartanoiden kautta kotipuutarhoihin ja lopulta maanmuokkauksen ja virtavesien mukana itähelsinkiläiseen lähiöön. Melankolia ja miasma ovat poistuneet lääketieteestä, mutta menneiden uskomusten jäljet näkyvät yhä kaupunkimme purojen varsilla.