Miten Villin vyöhykkeen toiminta sai alkunsa, ja miten itse lähdit mukaan?
Villi vyöhyke on luonnonsuojeluyhdistys, joka syntyi Tampereella 2010-luvun alussa, kun joukko aktivisteja alkoi harjoittaa omaehtoista sissiviljelyä kaupungin puistoissa. Ensimmäiset tempaukset rikkoivat rohkeasti kaupungin viherrakentamisen rajoja. Lopulta Tampereen kaupunki teki Villin vyöhykkeen kanssa sopimuksen: yhdistys sai tehtäväkseen hoitaa ja ylläpitää puistoalueita, ja tästä yhteistyöstä kasvoi vuonna 2013 virallinen yhdistys. Nykyisin viheralueiden kunnossapito on siirtynyt kaupungin organisaatioille.
Lähdin itse mukaan, kun ymmärsin, miten ainutlaatuinen ja rikas kaupunkiluonto voi olla. Tänään Villi vyöhyke on edelläkävijä urbaanin biodiversiteetin vahvistamisessa, joutomaiden hoidossa, ekologisessa ennallistamisessa ja osallistavassa suojelussa. Toimimme kokeellisesti ja käytännönläheisesti. Yhdistys on toteuttanut jo yli 200 projektia, pienistä kaupunkiniityistä laajoihin metsien ennallistamisiin ja teollisuusalueiden maisemointeihin.
Villi vyöhyke on pieni, mutta aktiivinen yhdistys: 25 jäsentä, joista kymmenkunta toimii säännöllisesti. Toimintamme ydin on siemenperustainen luonnonsuojelu. Teemme kenttätyötä ja vaikutamme poliittisesti, jotta maisemasuunnitteluun sisällytettäisiin vahvemmin lajikirjon rikastuttamisen näkökulma. Tavoitteemme on lisätä biodiversiteettiä. Se täydentää perinteistä luonnonsuojelua, joka keskittyy jo tunnistettujen luontoarvojen säilyttämiseen.
Työ alkaa usein arkistotutkimuksella. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Tampereen kasvitieteellisen seuran julkaisut Talvikki ja Lutukka. Tämän jälkeen siirrymme maastoon, usein yhdessä paikallisten luontoharrastajien kanssa. Retket ajoittuvat toukokuun puoliväliin, kun siementen keruu on mahdollista. Lumenkaatopaikat, joutomaat ja teollisuusalueet ovat usein parhaita löytöpaikkoja.
Olemme tehneet myös sissiviljelyä rakennustyömailla esimerkiksi Pyynikin sairaalan alueella. Monet niityt ovat vuosien varrella kadonneet, mutta olemme olleet mukana kehittämässä uusia kohteita, kuten Hiedanrannan rikastamisniittyä. Lisäksi olemme maisemoineet soramonttuja yhteistyössä NCC:n ja Ruduksen kanssa, pyrkien luomaan monimuotoisempia ympäristöjä kuin pelkkää mäntyviljelyä.
Olemme vuosien varrella keränneet runsaasti paikallistietoa ja syvää ymmärrystä lähiluonnosta. Usein projekti alkaa oivalluksesta: huomataan, että jokin alue sisältää jotakin arvokasta, joka kaipaa suojelua.
Maaseudulla kartoitamme teiden ja peltojen reunoja. Ennen laidunmaat ylläpitivät monimuotoisuutta, mutta nykyinen maatalous on muuttanut maisemaa ja kadottanut monia siihen liittyviä lajeja. Meitä kiinnostavat erityisesti rikkaruohot ja vanhat perinnerikkaruohot, jotka ovat osa katoavaa kulttuuriluontoa.
Arkistot paljastavat myös kasvilajien muutoksen: 1980–90-lukujen jälkeen monet aiemmin aiemmin yleiset lajit ovat kadonneet. Hyönteiskato näkyy selvästi, ja eteläiset lajit leviävät yhä pohjoisemmaksi. Kolmen vuosikymmenen aikana lajikirjo on köyhtynyt merkittävästi. Lisäksi Suomessa ei enää juurikaan ole luonnonmukaisia metsäpaloja, jotka aiemmin rikastuttivat biodiversiteettiä ja loivat hedelmällistä maaperää.
Keräämme tietoa maastossa ja kutsumme vapaaehtoisia mukaan raportoimaan siemen- ja lajihavaintoja. Sissiviljelyssä on tärkeää, ettei toiminta jää yksittäisten tempauksien varaan, vaan paikallisyhteisöt jatkavat ylläpitoa ja hoitoa pitkäjänteisesti.
Tiedon siirtäminen on haaste. On myös riski, että paljon tietoa katoaa, kun monet Tampereen kasvitieteellisen seuran asiantuntijat ovat jäämässä eläkkeelle. Onneksi laji.fi-sivusto kerää valtakunnallisesti tietoa lajistosta. Olemme myös päivittämässä Villin vyöhykkeen verkkosivuille omaa lajistokatalogia, jotta tieto olisi helposti saatavilla ja konkreettista.
Tampereella ihmisillä on harmillinen perinne kaataa puita omin päin. Siksi tiedon jakaminen tällaisen toiminnan haitallisuudesta on tärkeä osa työtämme.
Maisemoinnissa törmää usein byrokratiaan. Esimerkiksi teollisuusalueilla kasvillisuuden korkeus on tarkasti säädelty, ja Museovirastolla on omat määräyksensä. Kaupungille on työlästä välittää, miksi kunnossapito on tärkeää, ellei tieto ole asiantuntevasti esitetty ja oikeille ihmisille suunnattu.
Yksi suurimmista ongelmista on, että luontoselvitykset jäävät usein käyttämättä kaavoituksessa. Maisema-arkkitehtitoimistojen kasvivalikoimat ovat usein perinteisiä – painottuen ulkomaisiin lajeihin ja kauppojen vakiovalikoimaan. Uusilla asuinalueilla näkyy myös liiallinen asfaltin määrä. Tarvitsemme enemmän vettä läpäiseviä ja luonnonmukaisia ratkaisuja.
On tärkeää, että yhteistyö Villin vyöhykkeen kanssa aloitetaan jo suunnittelun alkuvaiheessa. Liian usein kasvillisuutta aletaan miettiä vasta, kun maa on jo myllätty.